torstai 26. joulukuuta 2013

Joulun punaista ja kultaa

Ensin ajattelin, etten ehtisi tehdä ainoitakaan joulukynsiä tänä vuonna, mutta päivä ennen aattoa ehdin yhdet lakkaukset tehdä. Ei nämä koristeluiltaan niin jouluiset ole, mutta värit ovat niin jouluisia, että itse ainakin luettelen nämä joulukynsiksi. Oikein kivat! Pidin todella paljon näistä!


Koska en omista jouluisen väristä vihreää, lakkasin kynnet punaisella. Koristeluiksi en loppujen lopuksi maalaillut mitään niin jouluista. Kuivaleimausta halusin testata pitkästä aikaa uudelleen. Leimaksi valikoitui Konadin m77 laatasta rusetti, jota olen kertaalleen ennenkin käyttänyt kuivaleimauksessa täällä. Olen myös tehnyt tutoriaalin kuivaleimauksesta täällä. Keskisormeen ja pikkusormeen tein vielä Isadoran Gold Crushilla teippimanikyyrit. Etusormeen vielä pari pistettä ja valmista!



Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Flormar - U14 ( punainen )
Orly - Glitz ( rusetin tausta )
Isadora - Gold Crush
Dermosil - Top Coat

Mitäs mieltä ootte uusista kynsien muodosta?

PS. Anniina Julia's löytyy nykyään myös Instagramista, Anniina_julias! :)

maanantai 23. joulukuuta 2013

Glitterseeprat

Halusin testata glitterin päälle maalaamista. Tiesin, että yhdellä päällyslakka kerroksella, jää kiilto vielä röpelöiseksi. Laitoin siis kaksi kerrosta päällyslakkaa ja onnellisena kuvasin kynnet. Nyt koneelta katseltuna tuo kiilto on vieläkin röpelöinen, mutta luonnossa se ei näkynyt niin selvästi. Lakkaukset saivat majailla kynsillä viikon verran. Pikkusormen kynsi oli lohjennut kulmasta todella huonosti, joten viilasin kynnet uuteen muotoon. Kynteni ovat nykyään mantelin muotoiset, ja voi että, kun rakastan näitä! Osittain kyllä kaipaan vanhoja, mutta mennään nyt ainakin talven yli näillä manteleilla. Muoto voi olla ehkä turvallisempi lohkeamilta. Mutta niistä seuraavassa postauksessa lisää. 



Käytetyt lakat : 
Dermosil - Base Coat
Golden Rose - 122
Dermosil - Top Coat
+ musta akryylimaali

Nyt toivotan kaikille oikein iloista joulua! :-) 

perjantai 20. joulukuuta 2013

Tähtitaivas

Nyt on sitten virallisesti rima alitettu kuvien tarkennuksen ja laadun suhteen. Aivan kauheat kuvat! En olisi kuuna päivänä julkaissut teille näitä kuvia, ellei nämä olisi ainokaisia kuvia kynsistä, jotka teille ehdottomasti halusin postata ja joista pidin kovasti. Kuvat olivat epäonnistuneet jo ennen kuin edes sain ladattua niitä bloggeriin. Päälle kun lisätään vielä bloggerin kuvan muokkaukset, voisi kuvilla yhtä hyvin heittää vesilintua. ( Mistähän tämäkin vertauskuva on tullut. Suomen vertauskuvat ovat outoja. Ajatteleeko joku oikeasti, että huonot kuvat tms. heittäisi päin vesilintua. :D )


Lakkoja tutkiessa huomasin kaksi täysin dupea lakkaa. Flormarin U25 ja Yamamayn 04. Järkytyksen laannuttua tajusin, että Yamamay on tekstuurilakka. Täysin perusteltua siis pitää kumpikin. Päätin yhdistää nämä lakat samoihin lakkauksiin. Mielikuva kynsistä, kuten myös lopputulos vastasivat toisiaan, joten ihmekkös tuo 
miksi niistä niin paljon pidinkin. Lakkauksissa kärkikuluminen alkoi näkyä jo toisena päivänä, vaikka yleensä lakkaukset kestävät mulla hyvinä aina lähes neljä päivää. Pidän lakkauksia yleensä aina väh. neljä päivää, mutta näitä en voinut pitää sillä kärkikulumat olivat jo sitä luokkaa, että parempi lakkaukset oli ottaa pois. Vähän kyllä poisto-operaatio pelotti, sillä tummansiniset lakat värjäävät kynsinauhat TODELLA helposti. Ihan nätisti ne kyllä sitten lopuksi lähtivätkin, eikä tarvinnut sinisillä sormilla olla.

Käytetyt lakat :
Yamamay - 04
Miss Selene - 
Flormar - 
Konad - White
Flormar - Matifying Top Coat



perjantai 13. joulukuuta 2013

Pitkästä aikaa

En enää edes muista, koska viimmeksi olen tehnyt lakkauksia, joihin oon leimannut jotain. Kesällä tein kuivaleimausta, mutta en ota sitä suorana leimaamisena kuitenkaan, joten pitkä aika on mennyt viimmeisistä. Nyt päätin verestää taitojani uudemman kerran. Leimaksi pääsi Bundle Monsterin 323:sta ihana ruusukuvio. Ei leimaukset onnistunut itselleni kelpaaviksi, mutta iha hyvin silti, jos ajatellaan, että en ole pitkään aikaan leimannut. Muuten pidin lakkauksista kyllä paljon, jossei lasketa tuota epäonnistunutta leimausta nimettömässä. Glitterikään ei parhaiten sovi hopea shimmeriseen lakkaan, mutta en jaksanut välittää siitä. 

Pohjalla ihana Essencen Go bold!, joka mulla on ollut vuoden verran lakkalaatikossa, mutta vasta nyt pääsi kokonaan pohjaksi lakkauksiin. Yleensä olen vain koristellut GB:llä. Lakka peitti jo kahdella kerroksella. Yllätyin peittävyydestä, sillä luulin saavani lakata vähintään kolme kerrosta. Lakassa on niin paljon hopeaa shimmeriä, että se teki lakkaan jopa metallisen näköisen kiillon, josta en ollut varma pidinkö. Lakkaukset pelastuivat kuitenkin, kun lakkasin päälle mattapäällyslakan. 


Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Essence - Go Bold
Konad - Black
Essence - Disco Disco
Flormar - Matifying Top Coat


Järkytyin suuresti, sillä tajusin juuri, että jouluun on enää 11 päivää! Joululahjojakin on ostamatta suurin osa. Täällä päin juuri suli lumet, joten viimmeisetkin joulutunnelman rippeet katosivat siinä. Toivottavasti lumet tulee takaisin jouluaatoksissa. Joulun vietto lumettomassa säässä ei oikein inspaa. Kivaa perjantaita ja viikonloppua kaikille! :)

maanantai 9. joulukuuta 2013

Taas se on ostellu

Oon mukamas ollut hirveen säästäväinen ja ihan ihmetellyt, kuinka en ole ostellut mitään kynsiin liittyvää. Tämä järkytys oli tietenkin korjattava, joten pistin tilauksen Cesarssille. Kun tilaus oli kotiintunut ja aloin etsimään lakoille paikkaa, löysin seasta lakkoja jotka olen ihan lähiaikoina ostanut. En siis ole ollutkaan säästäväinen. Ostan lakkoja nykyään edes tajuamatta itse, että olen ostanut. Pelottavaa...

Kuvailin teille lakat, jotka ovat lähiaikoina saaneet majapaikan lakkalaareihini. Bloggeri yllättäen taas pilasi kuvien laadun. Etenkin lakkojen korkeista näkee, kuinka laatu on mennyt puuroksi. Viha bloggeria kohtaan kasvaa kasvamistaan. 


Seche Wild One : Osa Sechen värilakoista oli alessa Cesarssissa 4€/kpl, joten tilailin pari lakkaa sieltä testiin. Wild One on tumman korallinen creme Bright and Bold kokoelmasta.

Seche Takes Changes : On tummanvioletti pastellinen creme. Tämä oli myöskin 4€.

Konad White : Olin jo kauan aikaa tarvinnut valkoista leimauslakkaa, ja nyt se on vihdoin mulla. Bravo!


OPI Lights of Emerald City : Kirkaspohjainen nelioglitterinen lakka. Tässä on valkoisia neliöitä ja flakieseita, jotka myöskin neliön muotoisia. Aivan älysöpö lakka. Tämän sain siskoltani ja olen aivan rakastunut!

OPI Tiffany Case : Tekstuurilakka. Sininen, jossa hopeaa ja sinistä glitteriä. Ensimmäinen OPIn tekstuurilakka mulla. Kaverini diilasi tämän mulle Lontoosta. 

OPI Fly : Ns. likaisen ja tumman sävvyinen turkoosi. Ostin tämän kaverilta Tiffany Casen kaveriksi. Pullossa lakka näyttää ohuehkolle, mutta uskoisin tämän peittävän hyvi 2-3 kerroksella. 


Essie Clambake : Perus punaisen värinen lakka. Hyvin hyvin ohuelta näyttävä koostumus. Ostin tämän Anttilan alennuskorista 5€ hintaan. Voisin kokeilla kuinka tämä toimii sandwich kynsissä.

Essie The Girls Are Out : Kylmän pinkki, jossa hopeaa shimmeriä. Lakka on aika peittävää, joten uskoisin kahdella kerroksella saavan jo ihan kiitettävän pinnan. Ostin tämän tarjouksesta Tart Decon kanssa yhdessä Citymarketista. Lakat olivat 2kpl/14,90€! Ohittamaton tarjous. 

Essie Tart Deco : Haalea koralli, joka peittää kohtuu hyvin jo ensimmäiselle kerrokselle. Toinen kerros kannattaa lakata tasaisuuden saamiseksi. 

Tällaisia ostoksia tällä kertaa. Ootteko itse nähneet tuota tarjousta Cittareissa vai onkohan vain kauppa kohtainen tarjous kyseessä ? :)

lauantai 7. joulukuuta 2013

All purple

Pitkästä aikaa lakkailin lilat kynnet. Päätin taas epätoivoisesti yrittää tehdä skittlettejä, lisäten ripaus jouluisuutta. Hmm, violetti joulukuusi ei ole järin jouluinen, eikä hex-glitter sen päässä. Ainakin yritin!

Mitään erityistä suunnitelmaa näihin ei ollut. Skittletet oli ainoa huomioitava kriteeri. Lakkailin summa mutikassa joitain violetteja lakkoja kynsille. Kikon vaaleanvioletti 338 pääsi koristamaan nimetöntä. Laadussa ei ollut paljon mitään moitittavaa, kahdella kerroksella tasaiset ja peittävät. Välillä kyllä meinasi juosta kynsinauhoille, mutta sekin saatiin taltutettua. Päälle koristelin jonkin tötterön, jonka joulukuuselle pitäisi näyttää. Liian nopeasti lisätyn päällyslakan takia kuusi vähän levisi. Nyt leviämis rajat häiritsee minua sen verran, että pakko poistaa nämä viimeistään huomenna. 


Kynsistä tuli erittäin mieluiset. Violetti on vaa niin ihana väri. <3


Käytetyt lakat :
Dermosil - Base Coat
Aden - ( nimetön )
Kiko - 338
Rimmel - Moon Walking 
Dermosil - Top Coat

Miksi ihmeessä oon aina kirjoittamassa postausta, kun kokeihin pitäisi lukea ? Aika outoa, että kynnet vie voiton okluusiorintamista lukemisen sijaan. Onneksi oon tuijottanut seinää kuunnellut opetusta aina, kun kyseistä asiaa selitetään. Aikaa on enää tämä lauantai ja sunnuntai. Joten pitemmittä puheitta. Kivaa lauantaita kaikille! Lähden lukemaan --> 

maanantai 2. joulukuuta 2013

Kauheet....ei vaan hienot!

Lakkaukset joihin rakastuin aivan sydänjuuriani myöden. Tätä postausta alkaessa kirjoittamaan tarkistin ensimmäiseen kertaan kuvat. Järkytyin kuvien TODELLA huonosta laadusta. Asiaan ei auta se, että tällä kertaa bloggerikin päätti peukaloida kuvan värejä. Ärsyttävää. Sain vielä kuulla, että tämän kyseisen kuvan värit näkyvät joillakin ruuduilla aivan kauheana kontrasti mössönä. Hienoa.  

Ruby Wingin Cypress on oikein ihastuttava punainen. Lakan pitäisi muuttaa väriä ulkoilmassa, mutta minä en mitään eroa huomannut. Vaikuttaisikohan pakkanen tähän värinmuutosprosessiin jotenkin ? Värin muuttamattomuus ei lopuksi haitannut, sillä juuri tähän sisäilman sävyyn ostaessani ihastuinkin. Harmi, että en osannut väriä todellisena tallentaa. No, ei siitä sen enempää. Päälle lakkasin Golden Rosen glitterin 121. Ihana joulunpunainen glitter, jonka löysin ryöstöhinnalla (1€!!) Halpa-Hallista. Päälle maalasin mustalla akryylimaalilla rusettien rajat. Valmiit! 

Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Ruby Wing - Cypress
Golden Rose - Jolly Jewels - 121
Dermosil - Top Coat
+ mustaa akryylimaalia

Kuvien ottamisen jälkeen olin jo valmiina ottamaan lakkaukset pois. Päätin kuitenkin säästää itseäni uusilta lakkahöiryiltä, ja jätin nämä kynsille. Pian kuitenkin olin jo tykästynyt lakkauksiin. 

Anteeksi jokseenkin sekava postaus. Sormet syyhyten täällä postauksen kirjoitin, sillä uskonnon kirjat odottavat lukijaansa. Näin ollen syvennyn etiikan ihmeelliseen maailmaan loppuillaksi. Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Taistelun takana

Otsikko kertoo kaiken oleellisen näistä kynsistä. Tein kynnet uusiksi KOLMEEN kertaan. Aina oli joku vikana. Loppujen lopuksi ihan uudesti tekemisen ilosta päätin vielä kertaalleen tehdä etusormen kynnet uudestaan....Huoh.  Niin se lopputulos, tässähän ne taistelua vaatineet kynnet sitten komeilee. 


Lakat :
Dermosil - Base Coat
Oriflame - ( pohja lakka ) 
Rimmel - Shooting Star ( hopea tekstuurilakka )
Golden Rose - Jolly Jewels - 118 ( glitter, pikkurillissä )
Dermosil - Top Coat
+ mustaa akryylimaalia 

Hassua kyllä, lakkausten koristelutyyleistä ei mikään ollut ylitsepääsemättömän vaikea. Seeprakuviota olen tehnyt ennenkin, Rimmelin tekstuurilakalla oli ilo lakata, eikä hilelakan levittäminenkään mitään vaikeaa ole. Ehkä joku suuri voima soti mua vastaan yrittäen kertoa, että nämä kynnet eivät vain ole toteuttamisen arvoiset. Koska olen itsepäinen jatkoin taistelua ja sain joskus jopa kynnet valmiiksikin. Loppujen lopuksi suuresta voimasta huolimatta pidin kynsistä kovasti.

Näistä piti tulla skittlet, mutta omasta mielestäni koristelut ovat jokseenkin eri paria kaikki. Sanotaanko, että tällä kertaa tein hienot kynnet eripari tekniikkaa käyttäen. Ensimmäisiksi eripari kynsiksi onnistuivat hyvin. Hyvästä onnistumisesta huolimatta voisin seuraavalla kerralla yrittää iha oikeasti niitä skittlejä. :D




Laitetaampas vielä kuva tuosta Golden Rose glitteristä, jota lakkauksissa myös käytin. Kiva glitteri, oon löytänyt yllättävän monesti itseni tällä glitterillä lakkaamassa. Ei ollenkaan turha ostos siis. :) 

Muutin myös kuvien kokoa isommiksi. Pidän itse tästä koosta enemmän. 

Onko skittlet teidän makuun ja onko kuvien koko sopiva? :)

lauantai 16. marraskuuta 2013

Ihan ookoot

Päätin postailla tänne blogiin parit kynnet, jotka syystä tai toisesta eivät ole tuntuneet kynsillä mukavilta. Ajattelin, että vaihteluksi olisi varmaan kiva nähdä kynsiä, jotka eivät ole olleet niitä mun lemppareita. En silti sanoisi näitä kynsiä epäonnistuneiksi. Nää on sellasta "no jaa ihan ookoot"-kategoriaan kuuluvat. Tämän kategorian kynsiän oonkin harrastanut tässä jo hyvän aikaa, joten esitelläämpäs nyt sitten niitä. :D

Käytetyt lakat : 
Dermosil - Base Coat 
Snowcrystal - ( Numero kulunut pois ) 
Sally Hansen - White On
Flormar - Matifying Top Coat
+ Mustaa akryylimaalia

Kun aloin lakkaamaan näitä kynsiä, oli minulla selkeä visio minkälaiset näistä kynsistä tulisi. "Ihanan pastelliset ja hempeät värit". Noh, eihän siinä niin käynytkään. Kauhukseni Snowcrystalin lakka oli paljon tummempi kynsillä, kuin pullossa. Ajattelin pelastavani tilannetta sitten myöhemmin. Mattaan kynnet! Ei. Mulla ei ole edes sanoja kuvaamaan sitä tunnetta, kun tajuan kynsien olevan aivan hirveät. Aikaa kärsivällisyyttä ei enää löytynyt, joten jouduin kestämään näillä lakkauksilla. Loppujen lopuksi hellyin, ja ajattelin lakkausten olevan aivan katseen kestävät. :)    

Käytetyt lakat : 
Dermosil - Base Coat
Gina Tricot - Pistage Dreams
Essence - Mr and Mrs glitter
Dermosil - Top Coat 

Näistä kynsistä itseasiassa tykkäsin. En vain ymmärrä, mistä löysin tarmokkuutta laittaa jokaisen glitterin erikseen paikalleen (vielä senkin jälkeen kun pohjalakkaa oli saanut levitellä kolme ärsyttävää kerrosta). On sanomattakin varmaan selvää, että näitä kynsiä tehtiin "hetkinen". Väritkin miellyttivät silmää, joten viikko näillä kynsillä viiletettiin. 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Keltaista hiekkaa

Heti aluksi sanon, että tuon alemman kynsikuvan pitäisi olla parempi laatuinen, joten tästä kuvan laadun muuttumisesta pikselimössöksi saa kiittää bloggeria. Itse, kun en osaa muuttaa kuvia muuhun kuin jpg-muotoon. Onneksi kuvieni laadun muutokset eivät ole aivan pahimmasta päästä.

Kynsillä pitkästä aikaa keltaista. Useimmissa blogeissa on alkanut vilahdella skittlettejä ja pakko oli itsekin päästä toteuttamaan lakkaukset tällä tyylillä. ( Lakkauksissa ei tietenkään hyödynnetty testaamattomia lakkoja, heh )
 

Kynsien hiekkalakaksi valikoitui Lumenen Kultahiekkaa- lakka. ( Toi nimi aiheuttaa mulle harmaita hiuksia, en saa millään muotoiltua sitä hyvin lauseeseen sopivaksi, ärh. ) Ihana lakka, harmi vain, että kolmaskaan kerros ei täysin peittänyt. Siksi suosittelisinkin laittamaan lakan alle vaikka kerros vaaleankeltaista, silloin lakka varmasti peittäisi kynnet kokonaan kärkiä myöten. 

Hiekkalakkaa käytin yllättäen teippimanikyyrissä. Enhän olekaan esitellyt teippimanikyyreillä tehtyjä hiekkalakka kynsiä, kuin vaivaiset neljä kertaa blogissani....:D Mielestäni ne vain sopivat NIIN hyvin yhteen. Blogissa tullaan varmasti näkemään vielä tätä samaa tekniikkaa jatkossakin, niin hurmiossani siihen nyt olen. 

Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Essence - Mellow Yellow
Lumene - Kultahiekkaa
Gina Tricot - Rose Glitter
Flormar - Matifying Top Coat (Vain nimettömässä)

Mitäs piditte kynsistä ? Ootteko jo aivan kyllästyneitä mun teippimanikyyreihin ? :D

perjantai 1. marraskuuta 2013

Kiirettä ja vanhoja lakkauksia

Ensinnäkin pahoittelen hiljaisuutta blogin puolella. Elämässä nyt
 jyllää asiat suuntaan ja toiseen, joten kynsien lakkaamiseen/postailuun ei ole ollut inspistä. Nyt kun perjantai on tullut voin taas huilata ja muistella mitäs tähän mun elämään nyt kuuluikaan. Oon koko viikon juossut koulun ja kodin väliä. Iltaisin ollaan taas sitten juostu autokouluun ja takaisin. En edes muista, koska viimmeksi mulla olisi ollut näin kiireinen viikko! 


Nämä kynnet on odottaneet postausvuoroaan jo yli kuukauden verran! Nyt sitten postaan nämä, kun lakkauksia ei varastossa sen enempää olekaan. Näihin kynsiin mulla oli selvä visio, että minkälaiset haluan. Lakkausten hopeaksi pohjaksi valitsin Gina Tricotin Silver:in. Kauan oon metsästänyt hopeaa lakkaa, joka peittäisi yhdellä tai kahdella kerroksella. GT tarvitsee myös kolme kerrosta niinkuin moni muukin hopea lakka. Jatkan sen täydellisen hopean lakan metsästystä edelleen! Päälle maalasin akryylimaaleilla leobardikuviota ja lopuksi rajalle töpöttelin Golden Rosen JJ 118:n. Lakkauksista ei tullut aivan sellaiset, kuin olisin halunnut, mutta kyllä mä näistä silti pidin kovasti! 

Käytetyt lakat :
Dermosil - Base Coat
Gina Tricot - Silver
Sally Hansen - White On
Golden Rose - Jolly Jewels - 118
Flormar - Matifying Top Coat

Nyt jatkan perjantai päivääni ensinnäkin menemällä hetkeksi päiväunille! Sen jälkeen pitäisi alkaa suunnittelemaan Halloween aiheisia kynsiä, jotka tapani mukaan teen hieman myöhässä ( jos noudatetaan amerikkalaisten halloweenin aikataulua ). Kivaa viikonloppua kaikille! :) 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Back to Finland!

Nyt ollaan palattu Espanjan lämmöstä. Loma oli kaikkinensa todella ihana, vaikkei lakkoja tullutkaan mukaan ihan niin paljon kuin edellis talvena Teneriffalta...:D

Lomakohde oli Salou. Aika pieni paikka Espanjan itärannikolla, joka ei niinkään ollut mikään shoppailijan paratiisi, mutta maisemillaan oli kyllä niin mahtava paikka! Näin ollen ainoana lakkamerkkinä, jota oli myynnissä oli YesLove. Merkki ei ole niin makuuni, joten itse lomakohteesta en yhtään lakkaa ostanut. Matkalla oltiin varattu yksi päivä Barcelonassa, ja sieltä löysin Kikon liikkeen! Liike oli pieni ja väkeä sielä oli aivan julmetusti! Hyvä, kun sain itseni edes raivattua väkijoukon läpi lakkalaareille. Näin mun tuurillani Kikon tekstuurilakat oli jo poistettu myynnistä. Jouduin "tyytymään" normilakkoihin ja syyskokoelman lakkoihin. 

Kun päästiin kaverini kanssa väkitungoksesta vielä pois, löysin Yamamay nimisen liikkeen, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Merkki myi myös lakkoja muun kosmetiikan lisäksi. Merkki oli julkaissut jopa tekstuurilakkoja! Halleluja! Kokoelmasta ostin itselleni yhden ainokaisen lakan, sähkönsinisen ihanuuden. Nyt, kun katson ottamaani kuvaa lakoista en tajua, että miksi ihmeessä olin tunkenut yhden tuliaiseksi tarkoitetun lakan mukaan ? Pienoisen huolimattomuuteni takia esittelen teille näin ollen myös tuon vaaleanpunaoranssinruskean mikälie lakan. ( lakka on niin jännän värinen, etten tiedä minkä väriseksi sitä sanoisin, hieno silti ) :D


Kikot: 330, 338, 340, 435 Missä näiden lakkojen nimet luulee olevansa?! Vihaan lakkoja, joilla niminä on vain sarja numeroita. O_o

Yamamay: 04, 02


Asaista toiseen. Loma asustettiin pikkumökeissä ns. lomakylässä. Meillä kävi mökin pihalla tutustumassa meihin kerjäämässä ruokaa suloinen kissa. Meiltä ei löytynyt mitään kinkun tapaista tms. kissoille tarkoitettua ruokaa ( harva tosiaan kantaa lomalle mukaan säkillistä kissan ruokaa ). Joten annettiin kisulle sitten appelsiinia, muttei sille se kelvannut. Hetken siinä tutkiskeltuaan lähti kisu matkoihinsa, mutta täytyy sanoa, että oli kyllä TODELLA suloinen tapaus. Kissan turkin väritys oli aivan ihana!

Nytten taas palaillaan arkirytmiin. Oli muuten todella masentava palata Suomeen, kun täällä satoi vettä ja oli niin synkkää, ettei metrin päähän nähnyt. Totuttelua taas vaatii tämä viiden asteen sää, kun Espanjassa koko viikko mentiin +25C! 

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Oranssia etelään

Lakkailin kynnet IsaDoran Coral Crushilla. Ihanalla tekstuurilakalla, joka on melko varmasti dupe OPI:n Jinxille. Itse en omista Jinxiä (enkä kyllä löydä syytäkään miksi pitäisi omistaa kaksi näin samanlaista lakkaa), joten en ihan tarkkaan voi sanoa kuinka samanlaisia ovat, mutta kuvia katsottuna ovat lakat kyllä hurjan samannäköisiä. Muistaakseni myös Zoyalla oli joku vastaavanlainen? Korjatkaa ihmeessä, jos selitän ihan puuta heinää. :D 

Lakka näyttää omissa kuvissani liian vaalealle oranssille. Luonnossa lakka on tummempi ja on melkein jopa oranssin punainen, kun eri kulmista katsoo. Aluksi kaduin lakan ostoa, sillä en usein lakkaa oranssilla. Lakattuani ihmettelin mitä päässäni on oikein liikkunut?! Lakka sopii mun iholle niiiin hyvin ja muutenkin on väriltään upea. Turha varmaan edes sanoa, että oon rakastanut. Niin, ja alle lakkasin keskisormiin, nimettömiin ja peukaloihin Orlyn Glitziä ja teipeillä taiteilin joitain viivoja kynsille. Tosi kivat. Erittäin kivat. Kultaa rakastava ihminen on vaikuttunut ja rakastunut.


Näillä siis lähden huomenissa Espanjaan viikoksi. Onnistuneilla kynsillä on kyllä tosi kiva lähteä lomailemaan. Viikon päästä taas nähdään postailujen merkeissä. Adios!

Mitäs piditte kynsistä? :)

torstai 10. lokakuuta 2013

Ostoksia

Päätin pitkästä aikaa rustata ostospostauksen. Taas oon kuvitellut, että lakkoja ei olisi kerääntynyt, mutta kun aloin kasaamaan käyttämättömiä lakkoja, alkoi niitä kummallisesti vain kertymään....:D

118,122
Poseidon, Coral Crush, Ocean Crush, Turquoise Crush, Gold Crush
CC - Gift Of Sparkle, W7 Pick and Mix
107,121

Postauksesta tuli tällä kertaa lyhyt ja vähä tekstinen, sillä en ehdi nyt paljoa rupatella. Biologian kirjat huutaa tuola pöydällä hylättyinä nimeäni. Jatkan siis iltaani biologian pareissa! Seuraavassa postauksessa taas kynsiä! (: 

lauantai 5. lokakuuta 2013

Pinkkiä kukilla

En lakannut kynsiä pinkillä perjantaina, mutta postaan nyt kynnet jotka poistin torstaina. Päivää ennen pinkkiä perjantaita, joten uusia pinkkejä kynsiä en olisi taas halunnut lakata. :D Onhan tässä onneksi vielä aikaa koko kuukausi. Ja aion todellakin pinkit kynnet vielä tehdä! 

Kynsissä pohjana Orlyn Samba. Lakkaa oli vaikea kuvata oikean värisenä. Väri on paljon tummempi, kuin kuvassa. Jos säädin asetuksia niin, että lakka olisi oikean värinen, näytti ihoni ihan porkkanan väriselle. Lakan oikea väri on saatu kuvattua hyvin esim. tässä. Kukista sen verran, että näyttävät kuvissa paremmilta mitä olivatkaan. Tykkäsin kynsistä kovasti, mitä nyt pikku virheitä pystyi havaitsemaan. 

Käytetyt lakat: 
Dermosil - Base Coat
Orly - Samba
Essence - Party Princess
Sally Hansen - White On
Dermosil - Top Coat
+ strasseja

torstai 3. lokakuuta 2013

Syksyn aloitus kynnet

Ensimmäistä kertaa tänä syksynä lakkaan jollakin vähän syksyyn sopivammalla sävyllä. On varmaan tullut huomatuksi, että syyslakat eivät ole mulle niitä kaikista mieluisimpia sävyjä. Halusin silti lakata edes yhdet syksyyn sopivat kynnet ja kaivoin lakkalaatikosta Color Clubin Snowflakesin esille. Lemppari flakieslakkani! 


Alilakkana tällä kertaa Golden Rosen Matte Velvet punainen. Ainoa tummempi punainen, joka kokoelmastani löytyy. Lakka levittyi taas kuin itsestään ja tarvitsi vain yhden ainokaisen kerroksen peittämään koko kynnen. Oon ennenkin kehunut GR:n Matte Velvet-sarjan lakkoja ja kehun niitä nytkin. Hinta-laatu-suhteeltaan erinomaisia ja sopivat hyvin myös leimaukseen. Onneksi hamstrasin näitä Seppälästä ennen kuin loppuivat! 


Tällä kertaa peräti kaksi kuvaa postaukseen. Huimaa! Pitäisi opetella aina laittamaan enemmän kuin yksi kuva kynsistä. Jotenkin sieltä kaikista kuvista aina se yksi valikoituu parhaaksi ja sen sitten yksistään laitan. Talven tullen kun siirryn kuvausboxiin alkaa taas rakastamani kameran kanssa sodan käyminen, sillä en vain saa sielä kuvista hyvänlaatuisia. En ymmärrä. Asiassa ei auta yhtään se, että bloggerikin on alkanut huonontaa kuvien laatua. Murr!   

Onko muilla läiaikoina alkanut blogger huonontamaan kuvien laatua ? 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Rusetteja ja kultaa

Postauksesta tulee nyt lyhyt, sillä rakas blogger on päättänyt taas kiukutella. Pelkkää kynsikuvaakin jouduin lataamaan varmaan miljoona kertaa, että sain sen lisättyä tähän postaukseen. Nyt kun postauksen julkaisen en tiedä yhtään lähteekö kuva jonnekkin hiihtelemään vai näkyykö se kenties ollenkaan. Kuinka jänittävää. 

Kynsistä sen verran, että ruseteista tuli ihan erilaiset ja ne menivät ihan eri kohdillekkin kynsissä. Kun olin 'pari' ärräpäätä ja karjaisua päästänyt suusta pihalle päätin ryhdistäytyä ja keksiä jotkin koristelut etusormiin ja nimettömiin. Lopulta päätin kynsien tyviin asetella glitterit yksikerrallaan paikalleen. Ärtymys osamäärään nähden glitterit menivät aika hyvin paikoilleen. Lakkaukset oli siedettävämmät. 

Käytetyt lakat : 
Dermosil - Caring Base Coat
Golden Rose - Rich Color - 06
Color Club - Gingerbread
Dermosil - Top Coat
+ mustaa akryylimaalia ja kultaista glitteriä

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tähtiä ja holidayta

En oo vieläkään päässyt näemmä syksytunnelmaan, kun värit ovat aina vaan hirveän kesäisiä. :D Mun pitäisi kyllä lakata piakkoin Color Clubin Snowflakesilla, joka sopii todella hyvin syksyyn. Mulla on kahta eri flakies lakkaa, Color Clubin ja Golden Rosen. GR:ssä on omasta mielestä ehkä liian isoja ja 'epäsiistejä' ne flakiesit, mutta pitää vielä testailla, että kummastako pidän enemmän. Kahta samanlaista lakkaa en kuitenkaan tarvi. 

Mutta kynsiin. Halusin testata ostamaani Flormarin WL04 vaalean violettia lakkaa. Lakan laatu oli ihan perus hyvä. Ei katastrofi, muttei kyllä paraskaan kokemistani laaduista. Pidin lakasta kovasti ja saa pysyä mun lakkalaatikossa. Päätin testata Golden Rosen 62 tekstuurilakkaa teippimanikyyrillä. Keskisormeen ja pikkurilliin lakkasin vain glitteriä päälle, sillä en halunnut peittää Flormaria kokonaan. Lakkauksista tuli tosi mieluisat ja tykkään tuosta pinkistä tekstuurilakasta ihan hulluna. 

Käytetyt lakat :
Dermosil - Base Coat
Flormar - WL04
Golden Rose - Jolly Jewels - 120 
Golden Rose - Holiday - 62
Dermosil - Top Coat ( pikkurilli ja keskisormi )
+ punaiset tähtikoristeet

lauantai 14. syyskuuta 2013

Syksyn kumous kynnet

Muut vaihtavat lakat tummempiin syksysävyihin, kun minä vaihdan neoneihin. Tein pitkästä aikaa liukuvärjäykset. Kun viisi kynttä olin jo töpötellyt tajusin, että en pidä näistä ollenkaan! Siihen hätään yritin pelastaa kynnet maalaamalla seeprakuviota kynsiin. Pelastus ei toiminut. Kynnet halusin vain nopeasti saada valmiiksi, että saisin ne sitten ottaa heti kuvien oton jälkeen pois. No, eihän siinä niin käynyt. Ei mulla ollut aikaa tehdä enää uusia kynsiä, joten näillä mentiin kolmen päivän ajan. Kehuja kyllä sain kynsistä ja loppujen lopuksi aattelin jo näiden olevan ihan kivat. Omasta mielestä kynnet oli silti liian kirkkaat ja näkyvät. 
 
Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Flormar - P18 ( liukuvärjäyksessä )
Flormar - P06 ( liukuvärjäyksessä )
Dermosil - Top Coat
+ mustaa akryylimaalia

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Eläinkuosia glitterillä

Mun otsikoinnit on jotain niin hämmästyttävää, ettei mitään rajaa. :D On nämä otsikoinnit silti mukavampia, kuin ne mun perus otsikot, jossa on vain lakan nimi.

Eli siis tänään olisi postattavana kynnet, joista tykkäsin aivan kympillä. Näitä lakkaillessa olin ihanan syysflunssan kourissa, ja totta puhuakseni en uskonut lakkauksista tulevan mitään blogiin asti postailtavan näköisiä. Mulla on käynyt ennenkin niin, että kipeänä lakkauksista on tullut erittäin onnistuneet. Pitäisi varmaan olla useamminki kipeänä! :D Nyt tässä postausta rustatessa tajusin, että mullahan on ollut ennenkin tämä W7:n Pink Suede esittelyssä blogissa. Huomasitteko kuinka paljon mun kynnet on kasvanut tuosta. D-vitamiinilisä ja Mavalan Scientifique on hoitaneet tehtävänsä. 

Käytetyt lakat: 
Dermosil - Base Coat
W7 - Pink Suede
Flormar - Matifying Top Coat
+ Mustaa akryylimaalia ja hopeita irtoglittereitä.

Glitterit meinasi irtoilla viikon varrella, mutta sitten kun levitti pari lisä kerrosta päällyslakkaa, alkoi ne vihdoin pysyä kynsissä. Ehkä vähä liiankin hyvin, kun lakkauksia poistatessa sai hyvän aikaa rapsutella glittereitä irti. 

Mitäs mietteitä eläinkuviot teissä herättää, hot or not? :) 

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Glitteriä

Päätin pitkästä aikaa lakkailla tummalla lakalla. Multa se on tosi harvinaista, koska en tunne oloani kotoisaksi tummissa lakoissa. Päätin rohkaistua ja hypätä pois mukavuusalueeltani. Minulle mukavuusalue ei ole niinkään väristä kiinni. Voin hyvin lakata kynnet vaikka vaaleanvihreällä tai -sinisellä ja silti tuntuu olo kotoisalta, mutta jos lakka onkin tummanvihreä tai -sininen ei olo olekaan enää niin kotoisa. Hassua.

Pohjalakan lakattuani kynsille pää löi tyhjää. En meinannut millään keksiä koristeluita kynsiin. Kun aikani olin lakkalaatikkoa tonkinut löysin käyttämättömäksi jääneen Golden Rosen Jolly Jewels 112:sen. Lakka olisi alunperin pitänyt myydä eteenpäin, mutta se oli sitten vain jotenkin unohtunut. Onneksi unohtui! Lakkasin glitteriä kärkiin ja laitoin pisteet vielä reunalle ja done! Kynsistä tuli tosi kivat ja pidin näitä reilun viikon verran. Loppujen lopuksi lakkauksissa oli jo niin paljon kärkikulumia, että jouduin ne poistamaan.

Käytetyt lakat :
Dermosil - Base Coat
Golden Rose - Matte Velvet - 107 ( pohja )
Golden Rose - Jolly Jewels - 112 ( glitter )
Essence - Go Bold! ( pisteet )

Onkos teillä joitain värejä tai sävyjä joita, ette mieluusti kynsille laittaisi? :)

lauantai 24. elokuuta 2013

W7 - Blue Diamonds

Nyt vuorossa pikapostaus kynsistä, jotka oon tehnyt jo varmaan kuukausi sitten. Näistä mulla ei oikein ole mitään sanottavaa, koska nämä teinkin lähinnä kiireessä (taas vaihteeksi). Sydämestä tykkäsin kovasti, mutta meinasi olla liian iso kapeille kynsilleni. Kynsistä tuli aika sekavat, joten poistin lakkaukset jo kahden päivän jälkeen. 

Lakat:
Trind - Caring Base Coat 
W7 - Flourscent blue
W7 - Blue Diamonds
Dermosil - Top Coat

perjantai 16. elokuuta 2013

Depend - 2062

Yhdet kynnet taas uunista ulos. Testasin ensimmäistä kertaa tekstuurilakkaa. Käytössä ostamani Dependin 2062. Tää oli mun ensimmäinen tekstuurilakka, jonka ostin. Aluksi aattelin, etten tule ostamaan yhtään hiekkalakkaa. Kuka nyt haluaisi karhean pinnan lakkauksiin ?! Varsinkin China Glazen Texture- kokoelman lakat olivat aivan hirveän näköisiä. No, ovat ne vieläkin, mutta sen sijaan Golden Rosen ja Dependin hiekkalakat alkoivatkin ihastuttamaan pikku hiljaa. Kun löysin Dependin tekstuurilakat Kicksistä ja hinta oli vain 4€ päätin, että ehkä voin tätä yhtä testata. Jos en pidä niin ei neljä euroa vie talouttani konkurssin partaalle. Nyt sitten testasin lakkaa ja noin vain takki kääntyi hiekkalakkojen suhteen. IHANIA! Tuumasta toimeen. Itsesääli viesti Jennille Helsinkiin ja niin vain oli kaksi uutta Golden Rosen tekstuurilakkaa matkalla kohti uutta kotia. :D 

Pidin lakkauksista ja tekstuuri pinnasta niin paljon, että pidin kynsiä kokonaisen viikon verran. Siihen mennessäkään ei ollut mitään suuria kärkikulumia tullut. Varmasti tulen vielä ostamaan lisää tekstuurilakkoja, jos niitä löydän.  

Käyteyt tuotteet:
Trind - Caring Base Coat
Depend - 2062
H&M - City 
+koristeteippiä 

lauantai 10. elokuuta 2013

Kuivaleimaus-tutoriaali

Nyt luvassa vähän vaihtelua normaaleihin postauksiin. Tein ensimmäisen tutoriaalin blogini historiassa. Toivottavasti tajuatte selitykseni. :D


1. Leimaa haluamasi kuvio leimauslaatasta normaalisti stampperiin. Minulla oli Konadin m27.
2. Levitä lakkaa varovasti kuvion reunojen sisälle haluamallasi värillä/väreillä. Anna lakkojen kuivua. 
Huom! Pidä kuvio kokoajan stampperissa. 
3. Lakkojen kuivuttua levitä päälle päällyslakkaa. Tässä vaiheessa anna päällyslakan kuivua täysin kuivaksi. Kuvio repeää jos päällyslakka ei ole kuivanut tarpeeksi ennen kuin alat irrottamaan kuviota stampperista. Irrotus vaiheessa kannattaa käyttää pinsettejä. Niillä kuvion saa ruttaantumatta irti helpoiten. 
4. Kuvio on valmis! Ympäriltä kannattaa varovasti leikata pois kuivunutta päällyslakkaa. Asettele kuvio kynnelle ja lisää päällyslakka. Kuvion reunat katoavat, kun levität päällyslakan. Valmista! 

Käytetyt tuotteet:
Trind - Caring Base Coat
Essie - Rock The Boat ( pohja )
Golden Rose - Holiday - 55 ( pallot )
Flormar - JG453 ( kalan oranssi väri )
Essie - Mint Candy Apple ( kuvion kuplat )
Dermosil - Top Coat
Flormar - Matifying Top Coat
+ dotting tool (palloihin)


Mitäs mieltä olitte kynsistä ja tutoriaalista ? Ymmärsittekö sepustuksestani jotakin ? (:

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Esittelyssä : Essence

Vihdoin sain jatkettua merkki kohtaisia postauksia. Tällä kertaa vuorossa on merkki nimeltä Essence. Lakkoja ei Suomessa myydä ollenkaan. Näitä siis pitää tilailla ulkomaalaisista nettikaupoista. Merkkiä myydään muualla päin Eurooppaa ihan kaupoissakin ja nämä minunkin kaikki Essenceni on ostettu Teneriffalta viime talvena. Hintaa pulloilla Teneriffalla oli 2€/kpl. Todella halpoja siis. 


Go Bold , L.O.L , I Love Bad Boys , I'm Bluetiful , Oh My Glitter , Party Princess , Free Hugs. 

Essencen lakkoja mulle on kertynyt jo 11 kappaletta. Oon ollut todella tyytyväinen lakkojen laatuun ja peittävyyteen. Aion ostaa näitä lisää, kun syksyllä pääsen Espanjaan. Hamstraan myös toisenkin Free Hugs lakan varastoon, koska kyseinen lakka on paras koskaan testaamistani vaaleanpunaisista lakoista. 


Mr and Mrs Glitter , Disco Disco , Rich & Pretty , Mellow Yellow

Tässä vielä yhdet lakkaukset, jotka tein pari päivää sitten. Ensiksi piti tehdä kukkia. Sitten päätinkin, että tehdäänpäs sittenkin sydämiä. Loppujen lopuksi tein kuitenkin pilvet. Näin se aihe vaihtuu lakatessa. Kynsistä tuli omasta mielestä tosi söpöt. Kyllästyin näihin kuitenkin jo päivässä. Ja seuraavana päivänä teinkin jo uudet lakkaukset. 

Käytetyt lakat: 
Trind - Caring Base Coat
Essence - I love bad boys
Sally Hansen - White on ( pilvet )
Dermosil - Top Coat

Mitäs mieltä ootte ollu Essencen lakoista ?  :)

perjantai 2. elokuuta 2013

Nubar - Cream Delight

Näihin kynsiin löysin idean Annilta. Kynnet olivat niin ihanat, että oli itsekin pakko näitä testata. Oma samankaltainen glitterlakkani ei sopinut niin hyvin toteutukseen, kuin alkuperäisessä on. Hassua, että kumpikin glitterlakka on samalta merkiltä ja samasta kokoelmasta! Nyt jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ostaa juuri se toinen. Minulla on Golden Rosen Jolly Jewelseistä numero 123, kun taas alkuperäisessä 118. Taidanpa käydä ostamassa sen, ja 123 lähtee uuteen kotiin. Kaikesta huolimatta pidin kynsistä todella paljon ja kynnet oli juuri minun tyyliset. Harmi vain, että nuo Golden Rosen glitterit tekevät hirveän karhean pinnan lakkauksiin, eikä yksi kerros päällyslakkaa auttanut tarpeeksi. Toista kerrosta en enää jaksanut alkaa laittaa, joten karheilla kynsillä mentiin seuraavat viisi päivää. :D 

Käytetyt lakat:
Trind - Caring Base Coat
Nubar - Cream Delight
Golden Rose - Jolly Jewels - 123
Konad - Black ( Leimaus )
Sally Hansen - White On ( Rusetin valkoinen tausta )
Dermosil - Top Coat

Rusetin tein tuolla tee-se-itse-water-decals menetelmällä. Eli ensiksi leimaat normaalisti jonkun kuvion leimauslaatasta stampperiin. Minulla oli Konadin M77. Kun kuvio on stampperissa levitä sen sisälle haluamasi värinen lakka. Anna kuivua ja levitä päälle varovasti päällyslakka (kuvio on siis vieläkin kiinni stampperissa!). Kun päällyslakka on kuivunut irrota taideteos varovasti pinseteillä irti stamperista. Päällyslakasta jää niin sanottu kalvo leimauksen taakse samallalailla niinkuin siirtokuvissakin on. Asettele kynnelle ja levitä (varovasti!) päällyslakka. Itse sain pilattua rusetin kaksi kertaa, kun leimaukset levisivät. Kalvon reuna katoaa kynsillä, kun päälle pistää päällyslakan. Toivottavasti tajusitte menetelmän. Voin innostua tekemään tästä menetelmästä tutoriaalin tänne blogiin!