lauantai 22. maaliskuuta 2014

FAIL x2

Epäonnistuneet lakkaukset osa 2. Mulla on viime aikoina tullut aivan kauheesti epäonnistuneita lakkauksia. Virheitä koristeluissa, siisteydessä tai muussakaan ei ole tullut niinkään, mutta lopputulos on aina ollut omasta mielestäni epäonnistunut. Tässä postauksessa kaksi hyvää esimerkkiä siitä, että A) en osaa yhdistää värejä ja B) skitlettet ei ole ominta alaani. 

Kynnet numero 1.
Halusin tehdä jotkut hyvin neutraalit kynnet. Koska olin päättänyt teho kuluttaa Flormareitani, nappasin Flormarin U01:sen, kuvitellen sen näyttävän erittäin hyvältä ilman pohjalakkaa. Kolme kerrosta kerrostettuani tajusin lakan näyttävän kauhealle ilman pohjaa. Kuningasideana sain päähäni maalata ruusuja toisella Flormarin lakalla, joka myöskin sisälsi sitä pirun KULTAISTA shimmeriä. Lakkausten valmistuttua, pystyin ajatella vain yhtä asiaa. Kuinka kauan joutuisin kärsiä näillä kynsillä, sillä aikaa sinä iltana mulla ei enää ollut tarpeeksi tehdä uusia lakkauksia. Näillä jouduttiin siis mennä 4 pitkän pitkää päivää. Ainoana hyvänä puolena voin sanoa vain, että kärkikulumaa ei tullut näkyviin, sillä lakka oli niin vaaleaa. Nyt kun katson kynsistä ottamaani kuvaa, tajuan sen ikuistaneen lakkaukset paljon kauniimpina kuin olivatkaan, KERRANKIN! Yleensä se on päinvastoin.

Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Flormar - U01
Flormar - JG453
Dermosil - Top Coat
+ mustaa akryylimaalia

Kynnet numero 2.
Yritin pitkästää aikaa skitlettejä. Lakkauksista olisi varmasti tulleet hienommat, jos en olisi alkanut tunkea etusormen kynteen sydämiä vaan olisin tehnyt jotkin järkevämmät koristelut, kuten leimaukset. Noh, sydämiä tehdessäni idea oli älyttömän hyvä, mutta verratessani kynsiä, olivat ne kaikki ihan eri maailmoista. Pikkusormi ja etusormi sopivat yhteen, kun taas nimetön ja keskisormi olivat liian lämpimiä sävyiltään. Onnekseni nämä lakkaukset tein perjantaina, joten pystyin sunnuntaina tehdä jo uudet. 

Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Seche - Takes Changes
Max Factor - Fantasy Fire
Essie - To Buy Or Not To Buy
Rimmel - Moon Walking
Dermosil - Top Coat (nimetön ja keskisormi) 

Sellaisia epäonnistumisia tällä kertaa. 

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Glitteriset seeprat part. 2

Täällä tuli tänään lunta ihan urakalla, ja sain hyvästellä kevään lämpimän sään ja auringon paisteen. Möh.


Kun pihalla näyttää takatalvi tulevan, päätin postailla yhdet glitterpläjäykset, joista kimallusta ei puuttunut! Kynsiä lakatessa halusin kynsille jotain tuttua ja turvallista. Käyttämättömien lakkojen joukosta löytyi Golden Rosen 107, joka on glitterlakka täynnä turkooseja isompia ja pienempiä glittereitä. Lakkaa tarvitsi vain kaksi (!) kerrosta täyteen peittävyyteen. Miinusta hitaamman puoleisesta kuivumisesta, mutta on niitä hitaampiakin nähty. Onhan tää aivan super ihana! Kirkas turkoosi glitterlakka, jota ihailin moneen otteeseen viikon aikana. Koristeluiksi päälle maalasin tuttua ja turvallista seeprakuviota. 


Pieni kuva vielä tuosta lakan kimaltelusta, joka oli kyllä aika ihku. 

Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Golden Rose - 107
Dermosil - Top Coat
+ mustaa akryylimaalia

Tuttua ja turvallista tällä kertaa. Luonnoksissa on jo kovaa vauhtia tulossa fail-kynsiä, joten niiden merkeissä turistaan seuraavan kerran. Kivaa huomenna alkavaa viikkoa kaikille! 

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Leobardiraitoja

Oon lähiaikoina lakannut todella monet kynnet, joista en ole osannut juuta enkä jaata sanoa. Muut ovat kynsiä kehuneet, mutta omat fiilikseni kynsistä ovat olleet 'njääh'-luokkaa. Tämän postauksen kynnet aiheuttivat mulle aivan kauheaa päänvaivaa, sillä en pystynyt millään päättämään pidänkö näistä vai en. Lakkaukset saivat kyllä kynsillä matkustaa nelisen päivää, joka oli minulta pitkä aika, sillä olin lomalla ja aikaa kynsienlakkaamiselle oli aivan tarpeeksi. Poden tällä hetkellä jotain kynsimasennuksen ja normaalin olotilan välivaihetta. Hullunkiilto silmissä selailen nettikauppojen lakka ihanuuksia ja hapuilen osta ja peruuta nappuloiden paikalla lähes joka päivä. Samaan aikaan kynsien lakkaus ei vain ota onnistuakseen ja kynnet ovat aina jollain lailla pilalla. Kaikki ideat ovat karanneet päästäni jonnekkin.


Näitä kynsiä aloitellessani olin päättänyt käyttää jotain Flormarin lakkaa, sillä lähiaikoina ne ovat lähinnä keränneet vain pölyä laatikossa. Nappasin Flormarin marjanpunaisen holon 809:sän. Eihän näiden efekti ole mikään hämmästyttävä, mutta eipä se tuola pohjalla niin paljon edes haitannut. Lakkasin kaksi ohutta kerrosta lakkaa kynsille. Kolmas olisi vielä ollut tarpeellinen, mutta en jaksanut odotella enää kolmannen kerroksen kuivumista, joten kahdella mentiin. Ihan kiva peruslakka. Tämäkin lakka on sellaista "ihan kiva"-osastoa. Päälle akryylimaaleilla maalasin leobardikuviota kynsien reunalle. Joihinkin laitoin keskelle glitterin Gina Tricotin Sparkling Silverillä. 

Käytetyt lakat: 
Dermosil - Base Coat
Flormar - 809
Gina Tricot - Sparkling Silver
Dermosil - Top Coat
+ mustaa akryylimaalia

Kauhean keltaisia postauksen kuvat. Kiitos blogger!