keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 lempparit

Ajattelin ensin toteuttaa tämän vuoden koostepostaukseni samalla tavalla kuin viime vuonnakin, mutta päätin sittenkin viime tingassa muuttaa postauksen tyyliä. Nyt en siis käy kuukausittain lävitse lakkauksia vaan kokosin maltillisesti 16 lempparit tältä vuodelta yhteen kollaasiin. Aluksi piti valita vain yhdeksän. Sitten määrä nousi kahteentoista, ja nyt niitä sitten päätyi loppujen lopuksi 16 kollaasiin. Oon tosi hyvä karsimaan hei! *taputtaa itseään olalle


Pitemmittä puheitta tässä siis minun vuoden 2015 lempparit:


Kollaasia väsätessä oli kiva huomata, kuinka värikäs kirjo tuli lakkausten puolesta valittua. Aika erilaisia näyttää myös lakkaukset olevan tekniikoiltaan, vaikkakin näen aika monet eläinkuosiset lakkaukset joukossa. Kukkiakin näkyy ihan kiitettävästi. Jos ensi vuonna uskaltautuisin pois noiden eläinkuosien ja kukkien keskeltä? 

Vuosi 2015. Siihen sisältyi kiirettä, stressiä ja surua, mutta onneksi silti niitäkin enemmän onnen tunnetta, iloa, nauttimista ja rentoutumista. Voisin sanoa, että 2015 koetteli kyllä henkisesti huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi 2014, mutta onneksi sopivassa suhteessa elämässä tapahtui myös ihaniakin asioita. Lähden positiivisin ja innostunein mielin kohti vuotta 2016. En voi uskoa, juurihan vaihtui vuosi 2010! Nyt sekin on jo kuuden vuoden takana. Hurjan nopeasti menee aika! 

Haluan kiittää kaikkia vuoden 2015 aikana postauksiini kommentoineita, blogini lukijoita ja muitakin satunnaisia vierailijoita! Aina saanut hymyn huulille teidän ihanista kommenteista! Nyt Anniina Julia´s kerää kamppeensa ja palailee asiaan taas vuonna 2016. Toivotan kaikille ihanaa ja onnen täyteistä uutta vuotta 2016!

Mitkäs mun vuoden aikana tekemistä lakkauksista miellyttää teitä eniten? :)

tiistai 22. joulukuuta 2015

Rusetteja rusetteja

Nyt kun viime postauksessa esittelin harmaat rusettikynnet niin vaihdetaanpas tälle päivälle väri violetiksi niin tulee edes värin kautta vähän vaihtelua. Mulla näyttää olevan aika vaihtelevat nämä koristelutottumukset, kun taas olisi tulossa rusetteja. :D


Tosiaan kaikilla kynsillä China Glazen violetti creme Fancy Pants. Todella vaivaton levittyvyys ja peittää kahdella kerroksella, ei siis paha ollenkaan. Väri on sellainen juuri violetin ja sinisen välimaastossa oleva enkä oikein osaa itsekään sanoa kummaksi tämän mieltäisin. Aika paljon kyllä valostakin riippuu tämän lakan sävy, mutta jos nyt pakko olisi sanoa niin kyllä tämän varmaankin violetiksi luokittelisin. Postauksen kuviin sain aika hyvin taltioitua lakan sävyn, joten saatte tekin punnita lakan sävyä sinisen ja violetin välillä. Toisaalta näiden kuvien värisävytkin varmasti riippuvat paljolti näytöistä, huoh..

Noh, China Glazen siniviolettimikälien rinnalle halusin tehdä rusetin Born Pretty Storelta saamillani helmenpuolikkailla.  Olen tainnutkin jo aikaisemmin mainita, että mun kynnet on ärsyttävän kapeat, joten usein tällaiset rusetit eivät meinaa millään mahtua kynsilleni. Nytkin täytyi kaikista pienimmät noista helmenpuolikkaista valita, että rusetit ylipäätänsä edes mahtuivat kynsilleni, ärh. Vähän ehkä petyin noihin helmenpuolikkaihin, kun niistä suli tuo kiilto pois kun ne olivat kosketuksissa päällyslakan kanssa. En siis laittanut rusettien päälle kerroksellista päällyslakkaa vaan laitoin vain hammastikun päähän pikkuisen päällyslakkaa, jotta helmenpuolikkaat tarttuisivat niihin, mutta selvästikään se ei ollut hyvä liike. Jo pienestä määrästä päällyslakkaa tuo värillinen kuulto suli pois. ARGH. 

Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
China Glaze - Fancy Pants
Dermosil - Top Coat
+ hopeat strassit 

Vaikkakin nuo helmenpuolikkaat sulivat jonkin verran niin pidin silti lakkauksista kovasti. Ihanan yksinkertaiset ja jotenkin sirot lakkaukset. Eihän nuo strassit kauaa kyllä pelkällä päällyslakalla paikalla malttaneet pysyä, mutta eipä se haitannut kun en edes odottanut niiden kauan kiinni kärvistelevän. 

Jos kiinnostuit jostain Born Pretty Storen tuotteesta, niin tässä olisi -10% alennuskoodi AHAH10, jolla saisit tilauksen yhteydessä alennusta. En itse hyödy linkkien klikkailuista tai tehdyistä tilauksista millään tavalla.

Onko tuo nyt sininen vai violetti sävyltään? :D

lauantai 19. joulukuuta 2015

Epäjoulut

Huh! Tuli sitten kuukauden mittainen bloggaustauko koettua. Elämäni on tällä hetkellä todella hektistä ja bloggaamisen lisäksi moni muukin asia jäi pienelle tauolle. On ihmeellistä miten elämä voi heittää aivan yhtäkkiä toisesta laidasta täysin toiseen laitaan. Olen erittäin pahoillani yhtäkkisestä ja varoittamattomasta bloggaustauostani, mutta joskus asiat täytyy vain laittaa tärkeysjärjestykseen. Nyt elämän heittelyt alkavat kuitenkin vihdoin hellittämään ainakin toivottavasti (koputtaa puuta). Onneksi bloggaustaukoni aikana tapahtui myös paljon hyvää, mikä sai jaksamaan kaiken läpi. Nyt olen kuitenkin taas täällä ja jatkan siitä mihin vajaa kuukausi sitten jäätiin. Olen ikävöinyt paljon blogiini höpöttelyä ja muiden blogien lukemista. Lukemattomia postauksia oli kertynyt huimat 200, joten hetki taitaa mennä niitä purkaessa! 


Näin kun on alle viikko jouluun niin on hyvä postailla lakkauksista, jotka tein marraskuussa. Väritkin erittäin jouluiset! Pohjalla siis jo aikaisemminkin blogissa vieraillut Gina Tricotin Matte Rock, joka on aivan sykähdyttävän upea harmaa lakka! Kynsillä kaksi äärimmäisen helposti levittyvää kerrosta enkä löydä lakasta mitään valittamisen aihetta. En ole hetkeäkään katunut tämän lakan hankkimista!

Nimetöntä lukuunottamatta, kaikilla kynsillä hopea glitterliuku jonka pohjalla Color Clubin Sexy Siren ja päällä Mimaxilta tilattua hopeaa irtoglitteriä sekä tietysti tuhdit kerrokset päällyslakkaa. Nimettömään päätin testailla rusetin maalaustaitojani ja ihan hyvinhän se omasta mielestä onnistui, vaikkakin, sain maalattua rusetin väärinpäin. :D

Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Gina Tricot - Matte Rock
Gina Tricot - White
Color Club - Sexy Siren
Dermosil - Top Coat

Tykästyin kynsiin kovasti ja haluaisinkin toteuttaa joskus uusinnan näistä samaisista kynsistä vähän eri värein vain. Varsinkin rusettikynsi miellytti ulkonäöllään. Nyt pitäisi kuitenkin varmaan tehdä ensimmäiset joulukynnet tänä vuonna, sillä en ole tehnyt vielä yksiäkään, hupsista. :D 

Kiva olla täällä taas! Mitäs pidätte kynsistä? :)